Mansikka-banoffee

Tekaisin pikaistakin pikaisemman version banoffeesta käyttämällä kaupan valmista torttupohjaa. Kostutin sitä hieman ja laitoin pohjalle keitetyn kondensoidun maidon, tuoreita mansikoita paloiteltuna sekä kermavaahtoa. Ja päälle edelleenkin tuoreita mansikoita, valkosuklaaraitoja ja koristeeksi muutama sokerimassakukkanen sekä metsämansikan lehtiä. Oli hyvää! Sopii kyllä hienosti tällaisenkin pohjan kanssa.

IMG_3670

Suklaa Mud Cake

Kylään mennessämme päätimme tyttäreni kanssa viedä mukanamme jotain hyvää. Ja tämähän on paitsi hyvää ja herkullista, myöskin todella nopea tehdä! Koristelu valkosuklaata ja valmiita suklaalehtiä, pikainen siis sekin. Mutta herkkua oli, jälleen kerran! :)

IMG_3387

Mustikka-juustokakku

Merjan blogista löysin tällaisen kakun ohjeen. Piti heti testata, kuulosti niin herkulliselta. Kakku tosiaan oli herkullista, ja kuten Merja totesi, parasta jäähtyneenä :) Ainut muutos, jonka tein, oli tuo tuorejuusto. Minulla ei ollut maustamatonta jääkaapissa, niin korvasin sen appelsiinituorejuustolla. Hyvä tuli siitäkin!

IMG_3381

Tässä ohje kopioituna suoraan Merjan sivuilta:

Mustikka-juustokakku  n.12 annosta
Pohja:
100 g pehmeää rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta

Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna, sekoita. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Aseta irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24 cm) pohjan kokoinen leivinpaperin palanen. Taputa taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
1 prk (250g) rahkaa
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 tl sitruunamehua
½ dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl sokeria
2-3 dl mustikoita

Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sitruunamehu, perunajauhot, vaniljasokeri, keltuaiset ja puolet sokerista. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkauksen aikana siihen vähitellen loput sokerista. Yhdistä massat ja lisää joukkoon mustikat. Kaada vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 min, kunnes kakku on kypsä. Peitä paiston ajaksi kakku leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Jäähdytä hyvin ja irroita vuoan reuna. Kakku on parhaimmillaan jääkaappikylmänä, seuraavana päivänä. Hyvin jäähtyneestä kakusta saa leikattua siistit viipaleet, jotka voi pakastaa vierasvaraksi.

Britatorttu

Vappuna herkuttelimme kotona tällaisella mansikkaisella britatortulla. Oli kyllä todella herkullista! Välissä mansikkarahka.

IMG_3359

Aiheet: Piirakat
Tunnisteet:
Ei kommentteja »

Suklaa Mud Cake

Jälleen tätä ihanaa, suussa sulavaa herkkua! Pääsiäisestä jääneitä suklaamunakarkkeja käytin, pursottelin vähän tummaa suklaata koristeeksi. Pussin reiästä tulikin “hiukka” liian suuri, joten jälkikin on sitten sen mukaista… Mutta yhtä hyvää on aina, koristeilla tai ilman! :)

IMG_3289

Aiheet: Piirakat
Tunnisteet:
4 kommenttia »

Kuningatarpiirakka

Tämä on se “perinteinen marjapiirakka”, Mamman marjapiirakaksikin kutsuttu. Laitoin piirakkaan mustikoiden lisäksi vadelmia, joten siksi nimi kuningatarpiirakka. Tämä on aivan ihana herkku, aina yhtä hyvää! Piirakan kanssa kokeiltiin ensimmäistä kertaa vaniljajugurttia, hyvää oli! :)

IMG_3211  

Pohja:

150g margariinia 
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 prk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

marjoja

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää kananmunat ja jauhot. Sekoita tasaiseksi ja painele tai levitä lusikalla piirasvuoan pohjalle.

Sekoita täytteen ainekset. Laita osa täytteestä piirakkapohjan päälle, marjat sitten ja marjojen päälle viimeiseksi loppu täytteestä.

Paista 200 asteessa n.30 minuuttia.

Hilla-banoffee

Feetu, nyt sitä tuli kokeiltua! Oliskohan tää nyt sitten Hiloffeeta?! ;) Mielipiteet maistelijoiden kesken jakautuivat, oletettavastikin. Osa tykkäsi tästä hillaversiosta enemmän kuin banaaniversiosta, toiset taas toisinpäin. Minun mielestäni hillat sopivat todella hyvin tähän piirakkaan! Oli herkkua kyllä!! Tein siis samalla ohjeella kuin tämän, mutta vaihdoin banaanit hilloihin.

IMG_3142

Aiheet: Piirakat
Tunnisteet:
2 kommenttia »

Daim-piirakka

Tätä herkkua voisi kutsua ehkäpä osuvammin jälkiruoaksi kuin piirakaksi, koska tällä ei ole lainkaan pohjaa :) Mutta hyvää on, uskokaa pois! Joskus lapsuudenkotoani tämän ohjeen sain, enkä tiedä mistä on alunperin. Tein piirakan gluteenittomana, koska siskoni tuli kylään ja on keliaakikko. Yhtä hyvää oli kuin tavallinenkin!

IMG_3112

Ohje:

11-13 keksiä (itse käytin Pirkan gluteenittomia suklaakeksejä 9 kpl)
3 daim-patukkaa (sellainen, jossa on kaksi patukkaa samassa)
2 dl kermaa (käytin Flora Vispiä 1 prk)
1 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1½ dl sokeria
100g maustamatonta tuorejuustoa
3 valkuaista

Murskaa keksit, samoin daim-patukat.
Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Vatkaa keltuaiset, sokeri ja tuorejuusto kevyesti sekaisin.
Yhdistä kaikki vaahdot keskenään yhdeksi massaksi.
Laita keksinmuruja, daim-muruja ja vaahtoa vuorotellen vuoan pohjalle. Itse aloitin keksinmuruilla ja lopetin keksinmuruihin :)
Voi syödä heti, mutta jos piirakka ehtii olla hetken jääkaapissa ennen tarjoilua, se on helpompi käsitellä.

Aiheet: Piirakat, Reseptit
Tunnisteet:
Ei kommentteja »

Persikkapiiras

Ja ai että on hyvää!! :)

Esikoisen synttäreille teimme myös tällaista ihan tavallista hedelmäpiirakkaa. Käytin kermaviilin tilalla ranskankermaa, kun kermaviiliä ei kaapista löytynyt…

IMG_3109

Pohja:

150g margariinia tai voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna ja jauhot. Sekoita tasaiseksi ja kaada taikina piirakkavuokaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:

1 prk (410g) persikanpuolikkaita
1 prk kermaviiliä
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 muna

Soseuta persikat ja kaada pohjan päälle. Sekoita kermaviili, sokerit ja muna keskenään ja kaada seos persikkasoseen päälle. Paista piirakka 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.

Suklaa Mud Cake ja Banoffee

Tein tänään tällaiset herkut iltaa varten, kun nuorimmaisemme kummit tulevat kylään ja samalla juhlistamaan kummipoikansa ensimmäistä täyttä vuotta :) Tämä suklaaherkku on tehty aiemminkin, täällä. Myös banoffeeta tein, sen ohje löytyy täältä. Tavallista täytekakkua en jaksanut tehdä tällä kertaa, kun ei juhlan sankari itse kuitenkaan siitä mitään vielä edes ymmärtäisi – vielä voi siis mennä riman alta! ;) Tuon suklaisen herkun koristeluun en jaksanut kummemmin panostaa, läiskin vain joskus aiemmin tekemäni suklaakukkaset ja muutaman lehden pakkasesta päälle ja pruuttailin suklaalla sankarin nimen ja iän.

IMG_3082 IMG_3085