Suklaakakku (munaton, maidoton)

Tällaiset kakut leivoin tässä yhtenä päivänä myös. Ohje on jo blogissani, täällä. Kuorrutuksen tein eri ohjeella. Koristeluun käytin sinistä väriraetta sekä sokerihelmiä. Lumihiutaleet vaahtokarkkitaikinaa.

IMG_4467IMG_4471IMG_4473

Kuorrutus:
100g margariinia
1½ rkl kaakaojauhetta
5 tl vaniljasokeria
2 rkl maitoa
n. 250g tomusokeria

Laita kaikki ainekset, tomusokeria lukuun ottamatta, kattilaan ja kiehauta. Lisää tomusokeri ja sekoita tasaiseksi.

Kaada kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Koristele.

Karppaajan mutakakku

Tein yhden pikkupoikani syntymäpäivänä kokeeksi vähähiilihydraattisen mutakakun. Itse en pitänyt, eikä mieskään, mutta osa lapsista piti. Kakku oli suklainen, mutta jotenkin makuuni tiivis, “silikonimainen” ja tunkkainen… En varmastikaan toiste tee Iloiset kasvot Mietin vain, että olisiko kakusta tullut ilmavampi ja kuohkeampi, jos ohjeen vastaisesti olisin vatkannut ensin kananmunat vaahdoksi ja lisäillyt siihen muita aineita, kuten tavallisessakin mutakakussa… Hmmm…

IMG_4337

Tässä vielä ohje:

200 g tummaa suklaata
200 g voita
1-2 dl makeutusjauhoa
5 munaa
1-2 rkl jauhoa/mantelijauhoa

Sulata suklaa ja voi samassa kipossa mikrossa.
Anna kuuman rasva-suklaaseoksen jäähtyä hieman. Silloin se ei juoksetu helposti, koska kananmuna ei pala sekoitettaessa mukaan.
Lisää makeutusjauhetta. Alkuperäisessä ohjeessa oli 3 dl sokeria, mutta tämä ei välttämättä kaipaa makeutusainetta ihan yhtä paljoa.
Lisää 5 munaa yksitellen vatkaten joka kerta voimakkaasti. On todettu, että saattaapi juoksettua alkuun munia lisätessä, mutta tasoittuu pian takaisin "mousseksi".
Lopuksi lisää 1 rkl jauhoja.
Vatkaa tasaiseksi ja uuniin 200 asteeseen 10-15 minuutiksi, kunnes kakku on pinnalta juuri ja juuri kypsä ja keskeltä tutiseva kun tönäisee vuokaa.

Sacherkakku

Ristiäisissä tarjoiltiin myös tätä suklaista herkkua. Kakun kuorrutus ei nyt onnistunut niin hyvin kuin aikaisemmin, mutta syötyä tuli silti Iloiset kasvot Koristeena meidän lasten ristiäisissä perinteiset posliinitossut sekä pikeerisiä lumitähtiä.

IMG_4313

Aiheet: Suklaakakut
Tunnisteet:
Ei kommentteja »

Sacherkakku

Mieheni täytti vuosia, ja tein hänelle tällaisen kakun. Perus sacher, koristeena nonparelleja sekä vaahtismassaruusu ja -lehdet. Alareunaa laitoin kiertämään koristenauhan, ei-syötävä sellainen. Kakun kostutus vedellä, kakun sisällä aprikoosimarmeladia ja ananas-appelsiini-mangososetta. Tällä kertaa suklaaganache oli ystäväni, olin tyytyväinen lopputulokseen, vaikkei se ihan täydellinen vielä ollutkaan! Iloiset kasvot

IMG_4047

Aiheet: Suklaakakut
Tunnisteet:
2 kommenttia »

Suklainen suklaakakku

Vein tällaisen kaakun mukanani kylään, kun menimme kummitytön syntymäpäivää juhlistamaan. Ensimmäisen kerran sain maistaa tätä herkkua naistenillassa, kun ystäväni oli tehnyt sitä. Nam, mitä herkkua! Taitaa olla ainakin naisten suosiossa tämä kakku ;) Suurkiitos Minnalle reseptistä!! Ohje on otettu n. 10 vuotta vanhasta ohjekirjasesta. Koristelin kakun valkosuklaaraidoilla, valkosuklaalastuilla, valkosuklaaperhosilla ja helmiäisnonparelleilla. Vähän meni vököstelyksi tämä kakku, kun yksi lapsista halkaisi vahingossa sählätessään yhden pohjan osista kolmeen osaan… Oli hieman hankaluuksia kakun koossa pysymisessä :)

IMG_3830

Suklaakakku (10 hlöä)

Pohja:
2oo g voita
2 dl sokeria
3 munaa
3/4 dl maitoa
4 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100g tummaa suklaata rouhittuna

Kostutukseen:
1 dl omenamehua
(2 rkl tummaa rommia)

Täytteet:
Valkosuklaamousse:
100 g valkoista suklaata
1 dl kuohukermaa (laitoin 1/2 prk flora vispiä)

Maitosuklaamousse:
100 g maitosuklaata
1 dl kuohukermaa (laitoin 1/2 prk flora vispiä)

Kuorrute:
150 g tummaa suklaata (laitoin 100g)
150 g maitosuklaata (laitoin 200g)
2 dl kuohukermaa
30 g (2rkl) voita

Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan n.20cm:n kokoinen kakkuvuoka.

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja kuivat aineet vähitellen ja lopuksi rouhittu suklaa. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 50-60 min.

Valmista täytteet. Sulata suklaa ja anna hetken jäähtyä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon suklaa. Anna jähmettyä hetki viileässä.

Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Kostuta pohjat omenamehulla, jonka voit halutessasi maustaa rommilla. Levitä alimmaiseen kerrokseen maitosuklaamoussea ja ylimpään valkosuklaamoussea. Peitä kakku kelmulla ja anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Valmista kuorrute. Kiehauta kerma ja sulata siihen suklaa. Lisää voi ja anna kuorrutteen jähmettyä viileässä, kunnes se on tarpeeksi paksua levitettäväksi. Levitä kuorrute kakun päälle lastan avulla. Jos kuorrute jähmettyy liikaa, voit tarvittaessa lämmittää sitä liedellä varovasti uudelleen.

Koristele.

Aiheet: Suklaakakut
Tunnisteet:
3 kommenttia »

Maidoton suklaakakku

Minulta pyydettiin maidotonta kermakakkua, joka olisi suklainen, ja jossa olisi banaania. Heti alkuun tehtiin selväksi, että kakussa saa käyttää Pandan tummaa suklaata. Kolmen munan vaalea pohja, kostutus appelsiinilimsalla. Väleissä suklaavaahtoa sekä banaaniviipaleita. Kakun pinnalle vuolin tummaa suklaata, pursotukset Go Green vispiä, joka on värjätty ja makeutettu kaakaojauheella. Koristeena (eivät vaan kovin hyvin kuvasta näy…) sokerimassaruusu (massan värjäsin kaakaolla) sekä suklaalehdet. Ikä tuosta kaakaosokerimassasta myös. Kaikkien pinnalla kulta- ja pronssikimalletta.

IMG_3778

Ohje suklaavaahtoon:

2 prk Go Green vispiä
1 levy (130g) Pandan tummaa suklaata
ripaus sokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen sulatettu suklaa sekä sokeri. Vatkaa tasaiseksi.

Kakun tuunausta :)

Tällainen “pikkupala” jäi tuosta edellä mainitusta kakusta rääppeeksi yhden kahvikerran jälkeen :) Ihan mielenkiinnosta, ja rehellisesti sanottuna, kädet eivät voineet olla paikallaan, testasin millaisen kakun siitä vielä voisi saada… Suklaakermaa oli jääkaapissa vielä pursotuspussissaan, ja tuota valkoistakin jäi yli. Joten niistä sitten! Tein muutaman suklaisen ruusun ja lehden lisää ja lätkin ne kermalla pinnoitetun kakun päälle. Ihan kiva tuli! Voisi vaikka joillekin yllätysvieraille jopa tällaista tarjota ;)

IMG_3760 IMG_3762

Suklaa-banaanikakkua

Piti testimielessä tehdä tällainen pienen pieni kerroskakku. Testasin useampaakin asiaa. Suklaavaahtoa maidottomana, kerroskakun tekemistä ylipäätään, suklaan ja banaanin makuyhdistelmää sekä noiden kermaruusujen tekoa… Paljon olisi noissa ruusuissa vielä parantamisen varaa, myönnän! Eipä olekaan aikoihin tullut niitä edes värkättyä. Mutta lapset ainakin tunnistivat nuo ruskeat keot kakun päällä ruusuiksi, joten aika lähellä ollaan :)

IMG_3756

Kakussa tumma kakkupohja, kaakaolla maustettu. Ylempi yhden munan kakku, alempi kolmen. Kostutuksena muistaakseni keltaista jaffaa, ainut järkevä neste, mitä kaapista sillä hetkellä löytyi… :) Väleissä kermavaahtoa, johon on sekoitettu tummaa suklaata, sekä banaaniviipaleita. Suklaavaahdon olisi pitänyt olla maidoton, mutta koska maidoton kerma käyttäytyikin taas yllättävällä tavalla, tein sitten tavallisen version.

Kakku kuorrutettu Flora Vispillä. Ruusut samaa tavaraa, makeutettu ja värjätty kaakaojauheella. Ruusujen lehdet sulatettua ja pursotettua tummaa suklaata.

Kiva kokemus koko juttu! :) Kakku kävikin hyvin kaupaksi, lapset tykkäsivät tuosta makuyhdistelmästä. Suklaa ja banaani sopivat mukavasti yhteen!

Suklaa Mud Cake

Kylään mennessämme päätimme tyttäreni kanssa viedä mukanamme jotain hyvää. Ja tämähän on paitsi hyvää ja herkullista, myöskin todella nopea tehdä! Koristelu valkosuklaata ja valmiita suklaalehtiä, pikainen siis sekin. Mutta herkkua oli, jälleen kerran! :)

IMG_3387

Suklaa Mud Cake ja Banoffee

Tein tänään tällaiset herkut iltaa varten, kun nuorimmaisemme kummit tulevat kylään ja samalla juhlistamaan kummipoikansa ensimmäistä täyttä vuotta :) Tämä suklaaherkku on tehty aiemminkin, täällä. Myös banoffeeta tein, sen ohje löytyy täältä. Tavallista täytekakkua en jaksanut tehdä tällä kertaa, kun ei juhlan sankari itse kuitenkaan siitä mitään vielä edes ymmärtäisi – vielä voi siis mennä riman alta! ;) Tuon suklaisen herkun koristeluun en jaksanut kummemmin panostaa, läiskin vain joskus aiemmin tekemäni suklaakukkaset ja muutaman lehden pakkasesta päälle ja pruuttailin suklaalla sankarin nimen ja iän.

IMG_3082 IMG_3085