Kakku 70-vuotiaalle (laktoositon)

Minulta pyydettiin laktoositon kakku 70-vuotiaan herran syntymäpäiväjuhlaan. Toiveena oli vadelmainen täyte.

IMG_4747

Kakussa 9 munan tumma pohja, kostutus sitruunalimsalla. Väleissä sipaisu mansikka-vadelmahilloa sekä vadelmarahka hyydytettynä. Kakun pinta Fun Cakesin karkkimassaa, pinnan alla ohut kerros laktoositonta vispikermaa. Pursotukset myös samaa kermaa. Koristeena yksi isohko karkkimassaruusu sekä lehtiä. Kaikkiin sipaistu hiukan kimalletta. Ikävuodet koristavat myös kakkua, sekä nauha, jossa lukee “Onnea Vaari!”. Spritsaukset laktoosittomasta tummasta suklaasta. Kakun päälle ripottelin vähän koristehilettä.

Vielä itsellenikin muistiin tuo täyte:

2 prk laktoositonta kermaa
2 prk laktoositonta rahkaa
400g pakastevadelmia
n. 1 dl sokeria
8 liivatelehteä

Liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kerma vaahdoksi, lisätään rahka sekä sokeri. Sekoitetaan. Lisätään sulatetut ja survotut (tai kokonaiset, miten haluaa…) vadelmat. Sitten lopuksi ohuena nauhana kaadetaan kuumaan veteen sulatetut liivatelehdet. Valmis.

Kakku syysmyyjäisiin (gluteeniton)

Syysmyyjäisten herkkupöytään tein tämän kakun. Olin tehnyt etukäteen syksyiset koristeet (pihlajanmarjoja, syksyn lehtiä, viljan tähkiä, omenoita yms.) tätä kakkua varten. Olin tehnyt myöskin tällaisen Maija Mehiläiskoristeen sekä päivänkakkaroita. En vain oikein osannut päättää, kummanlaisen kakun tekisin. No, meidän pikkuherra Kaksvee sitten ratkaisi asian puolestani: Oli käynyt syömässä nuo syksyn lehdet, omenat ja muut salaa. Siispä Maija pääsi liihottelemaan myyjäisten herkkupöytään omenoiden ja pihlajanmarjojen sijaan!

IMG_0976

Kakussa tumma, kaakaolla maustettu kuuden munan pohja. Täytteenä mansikkamousse ja sipaisu mansikkahilloa. Päällä Flora Vispiä ja vaahtokarkkimassalevy. Reunoilla Flora Vispi-pursotukset. Kaikki koristeet tuota Fun Cakesin karkkimassaa.

Kakku vanhoille työkavereille (gluteeniton)

Eräs sukulaismies vaihtaa työpaikkaa, ja halusi viedä entisille työkavereilleen kakkua viimeisenä työpäivänään. Eilen puoliltapäivin soitettiin ja kysyttiin saisinko tehtyä kakun, ja illalla kuuden jälkeen kakku haettiin… Lupauduin, ja tässä tulos. Yksi suklainen kuuden munan kakkupohja oli sattumalta “ylimääräisenä” pöydällä, joten siitä sitten lähdettiin liikkeelle.

IMG_0229

Kaapista löytyi maitorahkaa, flora vispiä ja liivatteita, pakkasesta taas mansikoita. Kakussa kostukkeena limsa, väleissä sipaisu mansikkahilloa sekä mansikkarahka hyydytettynä liivatteella. Päällä valkoisesta ja suklaanmakuisesta ruskeasta vaahtokarkkimassasta marmoroitu pinta, pursotukset flora vispiä. Tummalla suklaalla spritsasin tekstin pintaan. Koristeita oli jäänyt yli edellisistä kakkuprojekteista, joten niitä sitten käytin.

Toivottavasti kakku oli mieluinen ja toivottavasti saitte tuhottua sen siellä porukalla! Kiitos taas luottamuksesta tilaajalle!

Tyttöjen yhteissynttärikakku (gluteeniton)

Meidän neiti täytti keväällä 9 vuotta, ja kummitytöllä on tänään 11-vuotissynttärit, ja eilen juhlistettiin molempia tyttöjä yhdessä. Välimatkaa asuinpaikkakuntien välillä on, joten näin nämä yhdistyivät kivasti. Yhteensä siis pikkunaiset täyttivät tuon 20 vuotta! Tyttäreni itse suunnitteli kakun, ja yhdessä sen myös toteutimme. Kakussa siis ideana “nappilista” ruskeassa kankaassa.

IMG_0181

Kakussa tumma kaakaolla maustettu pohja, kostutus limsalla. Täytteenä molemmissa väleissä tämä mansikkamousse, jonka kaverina sipaisu mansikkahilloa kakkulevyn pinnalla. Päällinen suklaan makuista sokerimassaa (Fun Cakes), jonka alla ohut kerros Flora Vispiä. Pursotuksia varten kerma värjättiin hennon vaaleanpunaiseksi. Koristeet kaikki pinkkiä massaa.

Onnittelut vielä tytöille!

JYP-fanille kakku (laktoositon)

Naapurin poika tahtoi mansikka-banaanikakun, jota koristaisi JYPin logo. Muu kakun päällä onkin sitten omasta päästä… Iloiset kasvot Kakussa täytteenä mansikkainen mousse (ohje täällä), jonka seassa banaaniviipaleita. Kostutus limsalla.

IMG_0125IMG_0126

Kakussa on pursotukset ja reunat Valion laktoositonta vispikermaa, päällinen hailakan siniseksi marmoroitua vaahtokarkkimassaa. Koristeet myöskin samaa massaa. Logon tein vapaalla kädellä mustasta, harmaasta ja punaisesta massasta. Teksti kirjoitettu elintarviketussilla. Kakun pinnalle ripottelemillani kimallehileillä yritin luoda “jäistä” tunnelmaa Iloiset kasvot

Toivottavasti kakku maistui juhlaväelle, ja toivottavasti sitä oli riittävästi! Onnea vielä tätäkin kautta Danielille!

Ystävän äitienpäiväkakku

Ystäväni mies pyysi tekemään äitienpäiväkakkua heidän perheensä juhlaan. Tällainen tuli. Kakussa kuuden munan vaalea pohja, kostutus appelsiinilimsalla. Sipaisu kuningatarhilloa sekä mansikkarahkatäyte. Päällinen vaahtokarkin makuista massaa, samoin koristeet. Pursotukset Flora Vispillä.

IMG_4573

Pikkutytön rotinakakku

Naapuriin syntyi pieni tytöntyllerö muutama viikko sitten. Halusin perhettä jotenkin muistaa, niin tein kakun. Koristeet vaahtokarkin makuista massaa värjättynä pasta- ja tomuvärein. Kimallehilettä ja sokerihelmiä. Teksti pruutattu pikaisesti tummalla suklaalla. Kakussa neljän munan vaalea pohja, kostutus limsalla, väleissä kuningatarhilloa, mansikkarahkamoussea sekä banaaniviipaleita. Päällinen Flora Vispiä. Onnea ja enkeleitä pikku tytölle! Iloiset kasvot

IMG_4565

Tässä lähempää otettu kuva koristeesta, erikseen en siitä muistanut kuvaa ottaa… Kakun päälle ehti köllöttelemään pikkuneiti ennenkuin muistin kameran olemassaolon Iloiset kasvot Tässä kuvassa ehkä näkee paremmin, että vauva lepää oman harsonsa päällä… Se on valkoinen kuten kakun päällinenkin, niin ei välttämättä kovin hyvin erotu.

IMG_4569

Suklaakakku (maidoton, munaton)

Tein tämän kakun myös häihin. Ohje onkin esitelty blogissani jo moneen kertaan, en sitä enää tähän laita. Kakku oli pieni, halkaisijaltaan n. 15cm. Koristeena vaahtokarkkimassasta tehtyjä kukkasia sekä sokerihelmiä.

IMG_4540

Herkkukakku (gluteeniton, munaton, maidoton)

Ja tämä myös lähti häihin tarjolle. Ohje onkin jo täällä blogissani.

IMG_4534

Herkkukakku (maidoton, gluteeniton, munaton)

Myyjäisten herkkupöytään tein erityisruokavaliokakun. Olisi voinut tehdä vähän pienempään vuokaan, niin kerrokset olisivat olleet  näyttävämmän näköisiä… Feetulta löysin ohjeen herkkuun, jota olikin kuulemma kovasti kehuttu! Tämän kakun tein halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuokaan. Pohjan tein Semperin gluteenittomista kolakekseistä.

IMG_4479

Tämän toisen samanlaisen kakun tein viemisinä eiliseen kyläpaikkaan. Piti saada itsekin maistaa kyseistä herkkua. Ja tosiaankin, oli kyllä iloinen yllätys, että kakku oli niin hyvää! Lapsetkin kilvan söivät, lisääkin halusivat. Ei olisi heti uskonut, että kyseessä on maidoton kakku! Tämän kakun tein pienempään vuokaan, halkaisijaltaan 20cm. Pohjan tein kaapista löytyneistä dominokekseistä. Tämä toinen kakku ei siis enää ole gluteeniton, täysin maidoton eikä munatonkaan Iloiset kasvot pohjan takia, mutta täyte on edelleenkin allergisille sopiva. Tuota täytettä nimenomaan halusin testata ja maistella…

IMG_0227

Tässäpä vielä ohje tähän kakkuun gluteenittomana, maidottomana ja munattomana:

Pohja:
250 g Semperin gluteenittomia kolakeksejä
50 g maidotonta margariinia sulatettuna

Murskaa keksit, sulata rasva ja sekoita keskenään. Painele irtopohjavuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Täyte 1:
400 g persikoita
2-3 dl pakastevadelmia
1 dl sokeria
6 liivatelehteä
½ dl sitruunamehua

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Murskaa esim. sauvasekoittimella persikat ja vadelmat soseeksi. Lisää sokeri.  Kiehauta sitruunamehu ja sulata 5 min. liotetut liivatelehdet kiehuvaan mehuun. Sekoita sähkövatkaimella persikka-vadelmasoseen sekaan ja kaada pohjan päälle. Laita hetkeksi vaikka pakastimeen kakku ensimmäisen täytteen hyytymistä nopeuttaaksesi. Älä kuitenkaan anna kakun jäätyä!

Täyte 2:
500 g vaniljan makuista soijavanukasta/jogurttia
2 rkl sokeria
½ dl sitruunamehua
5 liivatelehteä

Liota liivatelehdet kuten edellä ja sekoita kiehuvaan sitruunamehuun. Sekoita sulanut liivateseos sähkövatkaimella sokeri-vanukas sekoitukseen. Anna kakun hyytyä rauhassa vaikka seuraavaan päivään.

Päällinen:
persikoita, vadelmia tms.
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Asettele koristeet haluamallasi tavalla kakun päälle. Valmista hyytelösokerikiille paketin ohjeen mukaan.