Omenajuustotorttu

 Siiliparatiisista löysin tällaisen omenaisen herkun ohjeen. Se jäi kummittelemaan tuonne mieleen, joten päätin testata nyt kun tuli vieraita. Aivan ihanan makuinen torttu! Tykkäsin kamalasti, samoin ystäväperheen äiti. Mieheni ei pitänyt tämän tortun mausta, lieneekö sitten nää juustojutut naisten juttuja?! ;) Muut eivät kommentoineet mitenkään.

IMG_3920

Tässä vielä ohje sellaisena, kuin sen Siiliparatiisista löysin, ainoastaan pohjan tein eri tavalla, kaurakekseistä.

Pohja:
200g Digestive-keksejä
2rkl sokeria
4rkl sulatettua voita

Täyte:
600g Philadelphia tuorejuustoa
1 3/4dl sokeria
3rkl maizenaa
1rkl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1dl creme fraichea
6dl omenalohkoja
3/4dl sokeria
1tl kanelia

Laita uunin pohjalle vuoka, jossa on pari senttiä vettä. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit, lisää sokeri ja sekoita voi keksisokerimurun joukkoon. Painele muruseos reunavuoan pohjalle. Paista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä sillä välin kun teet täytteen.

Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto pehmeäksi. Lisää sokerit ja maizena. Lisää kananmunat yksitellen. Vatkaa jokaisen kananmunan jälkeen seosta minuutin verran. Sekoita viimeiseksi creme fraiche joukkoon. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Kuori omenat ja kuutioi ne pieniksi. Kääntele omenakuutiot kanelisokeriseoksessa ja ripottele ne sen jälkeen täytteen päälle.

Paista uunissa 175 asteessa noin tunti. (Kakun keskustan tulee olla täysin jähmettynyt). Anna kakun levähtää jääkaapissa seuraavaan päivään. Viimeistele omenajuustokakku kinuskikastikkeella ennen tarjoilua!

5-vuotiskakku

Synttärisankarilla ei enempää sitten ollutkaan toiveita kakkunsa suhteen, ja kun kummit tulivat kahville, teimme kakun koristelun niistä aineista mitä kaapista löytyi. Kakussa vaalea kolmen munan kakkupohja, kostutuksena sitruunalimsaa. Välissä fariinisokerilla maustettua kermavaahtoa, johon upotin edellisistä leipomisista yli jääneen puoli purkkia ranskankermaa. Lisäksi molemmissa väleissä mansikkasurvosta ja banaaniviipaleita. Peruskakkua siis :) Kakun päällä Confetista ostettu vaahtokarkkimassa, jonka alla pikku kerros kermavaahtoa. Koristeena joskus kauan sitten tehty sokerimassaruusu ja lehtiä, sekä marmeladikuulia paloina. Tummalla suklaalla nimi ja ikä.

IMG_3917

Tuo valmis vaahtokarkkimassa oli kyllä hyvän makuista sellaisenaan, sekä kakun päällä! Ehdottomasti parempi kuin marsipaani tai sokerimassa. Omatekoinen vaahtismassa ei ollut niin hyvä eikä niin kätevä leikatessa ja syödessä. Jotenkin sitkasta :( Mutta tämä valmis oli kyllä erinomaista, jää kyllä jatkossakin joskus käyttöön omissakin kakuissa. Ainoastaan meidän neiti ei tykännyt sen mausta, jäi lautasen reunalle. Pojat pistelivät suihinsa muina miehinä, ja yksi tuumasi vielä päälle, että “Jos sais tuon koko päällyksen niin voisin syödä sen!” :) Eli kelpasi!

Dr.Oetkerin sokerimassa

Löysin Citymarketin leivontahyllystä tällaisen paketin. Piti heti ostaa ja kokeilla samantien. Tuon edellisen postauksen Peter Pan on maalattu tälle massalle, ja kokeilin myös muutamia kukkasia tehdä. Ruusujen tekeminen onnistui hyvin! Tämä massa on mielestäni pehmeämpää ja ehkä hiukan murenevampaa kuin aiemmin käyttämäni Ticcinomassa. Ja eri makuistakin, mutta ihan hyvää. Lapset ainakin kilpaa napsivat “yli” jääneitä palasia :)

IMG_3915

Vielä aion testailla enemmänkin tätä massaa, kunhan kerkeän… Voisin kuvitella, että esim. koko kakun kuorruttamiseen tämä massa ei EHKÄ olisi paras vaihtoehto juuri sen pehmeyden ja “haurauden” takia… En tiedä vielä :)

Peter Pan- synttärikakku

Yksi pojistani täyttää juuri 5 vuotta, ja hän toivoi kakkunsa päälle Peter Pania. Toiveita oli monen monta, ja ne vaihtuivat koko ajan sitä mukaa, mitä lähemmäs juhlat lähestyivät :) Eilen illalla sitten kaveri sanoi toivovansa Peter Panin kakun päälle, ja ajattelin että enää en kuuntele toiveita, vaan teen sitten sen… Pikainen versio siis Peter Panista – sanotaanhan sitä, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä!? Ei niin meilläkään… Hätäisesti koristeltu kakku, mutta läpi meni ;)

IMG_3893 

Kakussa on kolmen munan kaakaolla höystetty kakkupohja, kostutuksena sitruunalimsa. Täytteeksi poika toivoi pätkistä, joten tein pätkismoussen Chocomumin ohjeella, kuten aikaisemmassa Hello Kitty- kakussa. Se on kyllä niin hyvää!

IMG_3908

Kuorrutukseksi laitoin ensimmäistä kertaa itse tekemäni vaahtokarkkitaikinan, ja oli kyllä positiivinen kokemus!! Tämä kyseinen taikina kun ei ole halunnut ystävystyä kanssani aiemmin – aina siitä on tullut jotenkin sitkeää tai muuten vain ei-niin-kivaa työstettävää. Nyt onnistuin! Ja oi että olikin hyvän makuista kakun päällä!!

Peter Panin maalasin pikapikaa sokerimassalle ja leikkasin muotoonsa. Tarkempaa kuvaa en edes tästä kaverista laita ;) Ja koska Peter Pan on niin taianomainen hahmo – ainakin lasten mielestä – niin tottakai piti olla jonkinmoista “taikapölyä” mukana kuvioissa. Laitoin nonparellipurkista muutamia tähtösiä ja tupsuttelin hiukan kimallejauhetta, mutta ei se juuri kuvissa näy… Nimen ja iän pruuttasin tummalla suklaalla.

Unelmatorttu

Feetulla oli mukavan oloinen unelmatortun ohje blogissaan. Piti sitä sitten alkaa testailla, kun olimme lasten kanssa päinemme kotona miehen ollessa työmatkalla… Pohjan tein samalla tavalla, mutta täytteeseen sitten piti heti soveltaa :) Tätä torttua en todellakaan ehtinyt pakastaa tai jäähdytellä jääkaapissa, kun oli kuusi suuta kuolaamassa jo vieressä… Kuvakin on sitten mitä on, samoin koristelu. Tummaa ja valkosuklaata söherrettynä tortun päällä. Mutta HYVÄÄ oli!

IMG_3884

Tässäpä ohje suoraan Feetulta: (suluissa niin, miten itse tein)

Pohja:
4 munaa
1 1/4 dl sokeria
½ dl gluteenitonta jauhoseosta (tai vehnäjauhoja)
½ dl perunajauhoja
½ dl tummaa kaakaojauhetta
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti munavaahdon joukkoon. Levitä peltille, leivinpaperin päälle. Paista 225 astetta, n. 7-10 min.

Kumoa kääretorttu sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä.

Täyte:
2 dl kermaa (1 prk Flora Vispiä)
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria (3 dl)
1-2 tl vaniljasokeria

(Lisäksi laitoin 3 rkl vanilliinikreemijauhetta täytteeseen, ja  mariannemurskaa sitten täytteen päälle tortun väliin.)

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää tuorejuusto ja sokerit. Levitä jäähtyneelle kääretorttupohjalle ja kääri rullalle. Pakasta.

3-vuotiaan Prinsessan kakku

Minua pyydettiin tekemään 3 vuotta täyttävälle pikkuneidille kakku, joka olisi “suklainen kakku, jossa on paljon prinsessamaista hörhellystä sekä PALJON karkkia!” :) Tällaisen sain aikaan. Kakussa 6 munan kaakaolla maustettu pohja, kostukkeena sitruunalimsaa. Täytteenä pätkistäyte, jonka löysin täältä, chocomumilta. Tein täytteen kaksinkertaisena, jotta sain suuren kakun aikaiseksi. Päällä pursotukset Flora Vispiä, osa värjätty Wiltonin pastavärillä vaaleanpunaiseksi. Tyllana käytetty lehti- ja koripunostyllia. Koristeen esittelinkin jo aiemmin, lisäksi päällä Marianne-kuulista tehty “helminauha”, jota vähän tuunasin kimallejauheella. Kakun päällä valkosuklaarouhetta sekä Tutti Frutti- cruschia. Reunoilla sitten niitä karkkeja :) Toivottavasti kakku oli pikku neidille mieleen, ja toivottavasti kelpasi kaikille juhlavieraille!!

IMG_3881 

Tässä vielä lähemmin tuota kakun päällistä…

IMG_3882

Koriste 3-vuotiaalle Pauliinalle

Minua pyydettiin tekemään pikku neidille kakkua, ja koristeeksi kakkuun tein tällaisen laatan. Koko koriste sokerimassaa. Koristeena sokerihelmiä ja kimallejauhetta. Kruunuun töpsöttelin kultaista ja pronssista kimallejauhetta. Ruusujen keskustoihin töpsöttelin tummemman punaista tomuväriä, sain aikaan “syvyyttä” kukkiin. Teksti kirjoitettu siveltimellä pastavärillä.

IMG_3879

Aiheet: Koristeet
Tunnisteet:
Ei kommentteja »

Mangohyydykekakku

Minulta tilattiin eräille syntymäpäiville kakkua, ja samaan tilaukseen yhdistettiin vaarille tällainen hyydykekakku. Sama kakku on aiemmin esitelty blogissani täällä. Päällisen “kiille” tehty Semperin persikka-ananas-mango- soseesta. Koristeeksi pruuttasin kermasta tuollaiset “pisteet” reunoille, joiden päälle asettelin appelsiinisia marmeladikoristeita. Päälle kirjoitin tummalla suklaalla “Onnea Vaari!” Kakku kokonaisuudessaan on laktoositon.

IMG_3872

Vadelmakakku (vähälaktoosinen)

Myyjäisiin tein tällaisen kakun. Pohjana kuuden munan vaalea kakkupohja, kostutus sitruunalimsalla. Täytteenä vadelmamousse ja sipaisu kuningatarhilloa. Pursotukset Flora Vispillä. Koristeena suklaarouhetta ja kaakaojauheella värjätystä sokerimassasta tehtyjä ruusuja ja lehtiä. Koristeissa tietysti tupsuteltuna pronssista kimallejauhetta.

IMG_3868

Vadelmatäyte:

1 prk Flora Vispiä
1 prk maitorahkaa (hyla)
sokeria
vaniljasokeria
n. 200g vadelmia
5 liivatelehteä

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi ja sekoita siihen maitorahka.
Painele vadelmat haarukalla vähän hienommaksi ja sekoita joukkoon. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla.
Sekoita pehmenneet liivatelehdet pieneen tilkkaan kuumaa vettä. Kaada seos ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Täytä kakku.

Laitan tähän postaukseen vielä reseptin, jolla teen yleensä tavallisen kakkupohjan. Sitä puolittamalla tms. pienentämällä saa eri kokoisia kakkuja.

6 munaa
2 dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Vältä turhaa sekoittamista.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun (itse käytän yleensä vehnäjauhoja vuoan jauhotukseen) kakkuvuokaan.
Paista uunissa 175 asteessa alatasolla n. tunti

Kinkku-tonnikalapiirakka (gluteeniton, vähälaktoosinen)

Tällaisia juttuja tein useamman, eri versioita vain suolaisesta täytteestä. Tässä täytteenä kinkkukuutioita, paprikaa, tomaattia, tonnikalaa.

IMG_3866

Pohja:

150g margariinia
2,5 dl jauhoja (käytin gluteenitonta, vehnäjauhokin käy)
1 dl juustoraastetta
½ dl kylmää vettä

Nypi jauhot ja margariini, lisää juustoraaste ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:

150g kinkkukuutioita
1 prk tonnikalaa
½ paprika
1 tomaatti
3 kananmunaa
1 prk (2 dl) ruokakermaa
1 dl maitoa
1/4 tl mustapippuria
n. 1 dl persiljaa silppuna

Levitä kinkkukuutiot, tonnikala, pilkotut paprika ja tomaatti piiraspohjan päälle ja reunoille. Sekoita kananmunat, ruokakerma ja maito keskenään, lisää siihen mustapippuri ja persilja. Kaada tämä seos piirakan päälle ja levitä tasaisesti.
Paista piirakkaa uunissa 200 asteessa 30-40 minuuttia.