Tätä herkkua voisi kutsua ehkäpä osuvammin jälkiruoaksi kuin piirakaksi, koska tällä ei ole lainkaan pohjaa
Mutta hyvää on, uskokaa pois! Joskus lapsuudenkotoani tämän ohjeen sain, enkä tiedä mistä on alunperin. Tein piirakan gluteenittomana, koska siskoni tuli kylään ja on keliaakikko. Yhtä hyvää oli kuin tavallinenkin!
Ohje:
11-13 keksiä (itse käytin Pirkan gluteenittomia suklaakeksejä 9 kpl)
3 daim-patukkaa (sellainen, jossa on kaksi patukkaa samassa)
2 dl kermaa (käytin Flora Vispiä 1 prk)
1 tl vaniljasokeria
3 keltuaista
1½ dl sokeria
100g maustamatonta tuorejuustoa
3 valkuaista
Murskaa keksit, samoin daim-patukat.
Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi.
Vatkaa keltuaiset, sokeri ja tuorejuusto kevyesti sekaisin.
Yhdistä kaikki vaahdot keskenään yhdeksi massaksi.
Laita keksinmuruja, daim-muruja ja vaahtoa vuorotellen vuoan pohjalle. Itse aloitin keksinmuruilla ja lopetin keksinmuruihin
Voi syödä heti, mutta jos piirakka ehtii olla hetken jääkaapissa ennen tarjoilua, se on helpompi käsitellä.