Sydänsurujen kakku

Tämän ohjeen nappasin jostain netistä. En muista enää mistä. Jos joku tuntee ohjeen omakseen, niin saa hihkaista! Tein tätä kakkua ensimmäisen kerran joulun jälkeen, kun menimme anoppilaan. Kakku oli tosi herkkullista, piti sitä sitten uudestaankin tehdä! Lisäsin silloin ja lisäsin myös nyt, taikinaan vajaan pussillisen Marianne-palloja vähän rouhittuna, namskis! Päälle sulatin tummaa- ja maitosuklaata sekaisin ja koristelin nonparelleilla sekä kaupan valmiilla lumihiutalekoristeilla.

IMG_2926

Tässäpä ohje:

5 dl vehnäjauhoja
0,75 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
4 dl sokeria
1 prk rahkaa
2 munaa
150 g sulatettua margariinia tai voita
½ dl maitoa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Kaada taikina isoon voideltuun ja jauhotettuun rengasvuokaan. Paista 200 asteessa noin tunti.

Appelsiinisuklaakakku

Tällaista myös tarjottiin. Kakku on tehty tyyliin “mitä kaapista löytyy”, eli ihan tuulesta temmattu koko ohje. Jos joku kokee omistavansa tämän reseptin, niin hihkaiskoon! :) Koristeena suklaarouhetta, nonparelleja ja sokerihelmiä. Tällä ohjeella tulee pieni kakku, halkaisija vain n. 15 cm.

IMG_2893

Pohja:

100g suklaakeksejä
vajaa 1 prk Bona päärynä-mangososetta

Sekoita murennetut keksit ja sose keskenään ja painele leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Täyte:

1 prk Flora vispiä
100g appelsiinituorejuustoa
150 g Maraboun appelsiinikrokanttisuklaata
2 liivatelehteä
3 rkl appelsiinimehua

Sulata osa suklaasta esim. mikrossa. Loput murskaa esim. veitsellä pieneksi hakkeeksi.
Laita liivatelehdet likoon kylmään veteen.
Vatkaa Flora Vispi vaahdoksi, lisää siihen tuorejuusto. Lisää sulatettu sekä rouhittu suklaa ja sekoita tasaiseksi.
Kuumenna appelsiinimehu esim. mikrossa ja liuota liivatelehdet siihen. Lisää seos ohuena nauhana täytteen joukkoon.
Kaada täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai vaikka seuraavaan päivään.

Kuningatarpiirakka (munaton)

Tällaista piirakkaa leivoin tänään vieraiden kanssa nautittavaksi. Alkuperäinen ohje tuli joskus yhden Kermansavi- astian mukana. Todella herkullista! Tämä on siitäkin hyvä ohje, että tässä ei ole ollenkaan kananmunaa, ja jauhotkin voi suoraan vaihtaa gluteenittomiksi, niin saa sekä munattoman että gluteenittoman version. Laktoosittomanakin helppo toteuttaa… Itse käytin tässä kerman tilalla Flora Vispiä. Marjoja tuskin noin paljon laitoin, mitä ohjeessa sanotaan… Koristelin valkosuklaalla ja nonparelleilla.

IMG_2890

Pohja:

100g margariinia tai voita
2½ dl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
½ dl kermaa

Sekoita huoneenlämpöiseen rasvaan kuivat aineet ja sekoita. Lisää kerma. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä voidellun piirakkavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin n. 20 minuutiksi. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 20-30 minuuttia, niin että pinnasta tulee kauniin kullanruskea. Anna jäähtyä.

Täyte:

1 prk ranskankermaa
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa keskenään ranskankerma, fariinisokeri ja vaniljasokeri. Vatkaa muutama minuutti, niin että sokerit sulavat ranskankermaan. Lisää kermavaahto, sekoita. Kaada täyte jäähtyneen torttupohjan päälle.

Päälle:

3 dl mustikoita
1 dl vadelmia
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Lisää mustikat ja vadelmat täytteen päälle.
Valmista kiille: Kiehauta kattilassa vesi, lisää hyytelösokeri ja kiehauta. Valele liemi lusikalla marjojen päälle.
Koristele haluamallasi tavalla, tai jätä koristelematta.

Lämmintä voileipää

Tein lapsille aamupäivällä syötäväksi tällaisia voileipiä. Paahtoleipien välissä juustoa, kinkkua, tomaattia ja sipulia sekä ripaus pizzamaustetta. Voileipägrillissä paahdoin hetken, niin että juusto suli kivasti. Leipien kaverina salaattia ja tomaattia. Hyvin upposi naperoihin! :)

IMG_2887

Black bomb (munaton ja maidoton)

Piti alkaa testaamaan, miten munaton ja maidoton suklaapiirakka käyttäytyy, kun se laitetaankin kahvikakkuvuokaan uuniin :) Hienosti onnistui! Kannattaa ehdottomasti kokeilla! Laitan tähän sen kuorrutuksen ohjeen, joka reseptissä on. Itse käytin tähän samaa kuorrutusta (vain puolikas määrästä), joka on täällä aiemmin postattuna. Käytin siinä Sinistä Keijua ja maidon vaihdoin vedeksi. Hyvin onnistui niinkin! Koristeena tässä kakussa nonparelleja ja sokerihelmiä. Alunperin näin tämän ohjeen (tosin suklaapiirakan muodossa) Marien blogissa, täällä.

IMG_2878 IMG_2884

Tässäpä ohje tähän herkulliseen kakkuun:

81/4 dl vehnäjauhoja
5½ dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl soodaa
6 rkl kaakaojauhetta
2 rkl etikkaa
2 tl vaniljasokeria
n. 1,2 dl öljyä
n. 5½ dl vettä

Sekoita ensin jauhot, sokeri, suola, sooda ja kaakao. Lisää sitten etikka, vaniljasokeri, öljy ja vesi. Sekoita. Kaada voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paista 200 asteessa n. tunti.

Kuorrutus:

50g sulatettua margariinia
½ dl kahvia
n. 250g tomusokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria

Kuorrutteen ainekset sekoitetaan yhteen ja levitetään vielä hieman lämpimän kakun päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Huom! Tämä kuorrutus ei sinällään ole maidoton, mutta sen saat maidottomaksi käyttämällä margariinina esim. Sinistä Keijua.

Peruna-porkkanasämpylät

Tein tuon ensimmäisen taikinan perään heti toisen samankokoisen taikinan. Oli niin ihana tehdä pitkästä aikaa sämpylöitä! Tein vähän eri ohjeella, ja eri tavalla. Näistä tuli kyllä TODELLA pehmeitä ja maukkaita, kannattaa ehdottomasti kokeilla. Alunperin sain idean juurimenetelmällä tehtyihin sämpylöihin täältä, Jonnan keittiöstä. Kiitokset vaan sinne!:) Sovelsin vähän itse, kun kaikkea ohjeessa mainittua ei ollut, ja jotain muuta, mitä ohjeessa ei sanottu, oli :) Tämä juurimenetelmä oli kyllä hyvä, toistekin varmasti teen tällä tavalla!

IMG_2858

Tässä vielä ohje sellaisena kuin sen itse tein:

Juuri:

1 l vettä
30g kuivahiivaa
reilu loraus siirappia
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja

Sekoita juuren aineet keskenään. Anna kohota n. 15 minuuttia.

Lisää taikinaan:

4 tl suolaa
pari dl öljyä
n. 3 dl porkkanaraastetta
n.2 dl pottumuusia
n. 3 dl sämpyläjauhoja
n. 8 dl vehnäjauhoja

Kun juuri on valmis (kohonnut ja kuplii), lisää suola, öljy ja porkkanaraaste sekä jauhoja vähitellen. Alusta tasaiseksi. Alusta useampi minuutti, niin taikina saa kunnollisen sitkon. Noita jauhoja kannattaa laittaa “tunnustellen”, niin että taikina jää aika löysäksi – tulee pehmeitä sämpylöitä!

Pyörittele taikinasta sämpylöitä (leivo heti kun taikina on valmis, älä kohota ennen leipomista), kohota ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Lisäys: Itse kostutan puhtaalla suihkupullolla kädenlämpöistä vettä sämpylöihin juuri ennen uuniin laittamista ja heti uunista ottamisen jälkeen. Tämä tekee sen, että sämpylöistä tulee pehmoisia sekä sisältä että päältä. Jos taas haluaa pehmeitä sämpylöitä sisältä, mutta rapean kuoren, niin ei kannata kostuttaa uunista ottamisen jälkeen.

Perunasämpylöitä

Jo pitkään on tehnyt mieli, ja pitänyt tehdä, sämpylöitä… Nyt vihdoin sain aikaiseksi ja löytyi sopiva aikakin leipomiselle. Pikkupoikien kanssa pyöriteltiin :) Kylläpä maistuikin kotitekoinen sämpylä HYVÄLLE!!!

IMG_2854

Tein taikinan suunnilleen näin (jauhojen määrä viitteellinen…) :

1 l vettä
3 rkl siirappia
2 rkl suolaa
30 g kuivahiivaa
1 dl Nalle- kaurahiutaleita ruisleseillä
4-5 dl pottumuusia
100g margariinia
n. 1,5 kg jauhoja (osa vehnä- ja osa sämpyläjauhoja)

Sekoita siirappi ja suola vähän kädenlämpöistä lämpimämpään veteen. Sekoita kuivahiiva osaan jauhoista ja lisää joukkoon. Sekoita. Lisää kaurahiutaleet ja pottumuusi, sekä sulatettu tai pehmeä margariini. Vaivaa. Lisää jauhoja vähitellen, niin että taikinasta tulee sopivan pehmoista. Pyörittele sämpylöiksi, kohota ja paista 225 asteessa n. 15 minuuttia.

Täytekakku

Tällaisen kakun tein ja veimme mukanamme, kun menimme kylään mieheni serkun perheeseen lokakuussa 2007. Hih, ihan naurattaa nuo ruusut :D Taitaa olla ensimmäisiä tekemiäni marsipaaniruusuja. Vielä ihan tomusokerissakin ovat :) En muista, mitä kakun täytteenä oli, mutta sen muistan, että jotain HYVÄÄ se oli! Pursotukset flora vispillä. Koristeena suklaisia koristerakeita, hopeakuulia ja sokerihelmiä.

IMG_0858

Pojan 4-vuotiskakku

Tällaisen jalkapallokakun tein lokakuussa 2007 4-vuotiaalleni. Kokeilin eka kertaa tuollaista “kohojuttua” kakussa, ja ihan hyvin onnistuin. Jalkapallon ulkonäkö on muuten aika hankala saada kohdilleen, siis nuo ruudut. Näyttää helpolta, mutta yllättää vaikeudellaan :) Kakussa muistaakseni jotain mansikkatäytettä (kuten aina tämän pojan kakuissa…) ja päällä vispikermaa. Huomaa tuosta vaahdosta, että on sitä! :) Jalkapallo kuorrutettu valkoisella marsipaanilla, mustat osat hopeatoffeeta. Ruoho, lehdet ja kukat marsipaania.

IMG_0904

Voileipäkakkua

Tällaisen voileipäkakun tein pojan synttäreille lokakuussa 2007. Sama ohje kuin tässä kakussa

IMG_0918