Sacherkakut

Meillä on huomenillalla kaveriporukan naistenilta pikkujoulun merkeissä, ja sinne sitten viemisiä mietin. No, mitäs muuta naisille kuin SUKLAATA!? :) Isompi kakku lumihiutalekoristeilla siis sinne. Toinen, liljakoristeinen kakku on ihan vaan kotiin herkuteltavaksi miehelle ja lapsille ;) Ööh, ja onhan se samalla myös minun syntymäpäiväkakku – taas yksi vuosi tuli lisää!

Sacherkakku on ollut minulle sellainen “vaikea asia” jo pitkään. Koulussakaan en sitä oppinut tekemään, koska olin juuri kyseisen kakun oppituntien aikaan sairaalassa synnyttämässä nuorinta lastani ;) No, harjoitus tekee mestarin, sanotaan, joten kai minäkin joskus opin sitten sacherin tekemään niin, että se on myös minun mielestäni onnistunut… Tämän ohjeen olen saanut ystävältäni, kiitos Paukku!!

IMG_2629 IMG_2631 IMG_2633 IMG_2634

Tällä ohjeella tulee aika iso kakku, nämä kaksi kakkua on tehty yksinkertaisesta taikinasta…

Pohja:

6 valkuaista
½ dl sokeria
6 keltuaista
1 dl sokeria
200 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
100g tummaa suklaata
2½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Täyte:

3 dl aprikoosimarmeladia tai -hilloa
(2 prk mangososetta, esim. Piltti)

Pinnalle:

200 g tummaa suklaata
50 g voita tai margariinia
1 dl kuohu- tai vispikermaa

1. Voitele huolellisesti n. 3l kakkuvuoka.
2. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää ½ dl sokeria ja vatkaa vielä hetki.
3.  Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.
4. Vatkaa keltuaiset ja 1 dl sokeria vaahdoksi.
5. Sulata suklaa.
6. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. (Vatkainta ei tarvitse pestä välillä, jos etenee tässä järjestyksessä!)
7. Lisää hieman jäähtynyt suklaa rasva-sokerivaahtoon.
8. Sekoita joukkoon keltuaisvaahto, keskenään sekoitetut kuivat aineet sihdaten ja viimeiseksi valkuaisvaahto.
9. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta.
10. Paista 175 asteisessa uunissa alimmalla tasolla 60-70 minuuttia. Jos pinta ruskistuu liikaa, peitä se foliolla.
11. Anna kakun jäähtyä n. 5 min. vuoassa ja kumoa se.
12. Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen tai neljään osaan.
13. Kostuta alin kerros vedellä.
14. Levitä kerrosten väliin aprikoosimarmeladia (ja mangososetta). Kostuta seuraava kakkupohja, väliin marmeladi (ja mangosose) jne.
15. Levitä ohut kerros marmeladia kakun reunoille ja pinnalle.
16. Laita esim. leikkuulauta painoksi kakun päälle ja kakku jääkaappiin “tasautumaan” vaikka tunniksi.
17. Sulata kuorrutuksen suklaa rasvan kera, lisää kerma ja sekoita tasaiseksi.
18. Anna kuorrutuksen jäähtyä hetken, seoksen saetessa kaada se kakun pinnalle ja anna valua reunoille. Muutamalla paletin vedolla voit tasoittaa tulosta, mutta lopeta ajoissa :) Näin kakusta tulee siistin näköinen.

Aiheet: Reseptit, Suklaakakut
Avainsanat: , .
Tilaa: RSS, Trackback.

2 kommenttia artikkeliin “Sacherkakut”

  1. Tove kirjoitti:

    Hyvää syntymäpäivää sinulle :-)

  2. Reija kirjoitti:

    Kiitos, Tove! :)

Kommentoi